English version is below the Finnish one

Pietarin reissun jälkeen jatkoimme yhteistyötämme suunnitellusti. syyskuun aikana soitimme 30 puhelua, lähetimme yli 200 viestiä sekä noin 40 videota. Joten meillä oli hyvä keskusteluyhteys päällä koko ajan.

World Cupiin valmistautuessa meillä oli mahdollisuus kokeilla hieman uusia asioita hänen harjoitteluunsa ja peliehin valmistautumisiin ja palautumisiin. Aikataulu oli tiukka, mutta mielestäni onnistuimme saamaan hyvän kokonaisuuden kasaan. Aikaerokaan ei tuonut niin paljon ongelmia kuin olin ajatellut. Olin varautunut heräämään muutamia kertoja yöllä puheluja varten, mutta niin ei ole tarvinut tehdä. Ainakaan vielä 🙂 Runsaan yhteydenpidon ansiosta kommunikaatio ja ymmärrys paranivat enstisestään ja teki yhteistyötä helpommaksi.

World Cupissa Bobin peli oli hyvää alusta asti ja parani loistavaksi turnauksen edetessä. Oli ilo katsoa hänen pelaamistaan ja olla auttamassa häntä. Teimme turnauksen ajan töitä todella intensiivisesti ja tunsin Bobin innokkuuden ja voitontahdon. Bob oli todella nälkäinen ja kuten kommentaattori Janne Niinimaa sanoi: ” ”Goalie Bob is back!” ja “Goalie Bob is on fire!” Bobin turnaus meni todella hyvin ja hän sai hyvän aloituksen kauteen. Tilastot turnauksessa olivat: Päästettyjen maalien keskiarvo: 2,53, Torjunta%: 93 %, voittoja 3, tappioita 3.

 

World Cupin jälkeen oli muutama päivä aikaa hengähtää ja levätä ennen NHL:n preseason campia ja harjoituspelejä.

Lyhyt preseason alkoi meidän osaltamme rauhallisesti. Meillä oli jo tiettyjä rutiineja, jotka rauhoittivat tekemistämme paljon. Aloitimme valmistautumisen kohti NHL –kautta ja tällä hetkellä Bob on valmistautumassa viimeiseen harjoitusotteluun Pittsburgia vastaan.

Vaikka puhuin Bobin kanssa ensimmäisen kerran 2 kk sitten ja tapasin hänet 6 viikkoa sitten, niin tuntuu että olemme tehneet jo valtavasti töitä. Nyt on enää 5 päivää jäljellä NHL:n alkuun, joten toivon Bobille kaikkea hyvää kauteen! Pysy terveenä! Pidä hauskaa 😀

Ja kyllä, meillä on nyt sopimus Bobin kanssa 😀

 

After St. Petersburg we kept contact with Bob and continued the collaboration as planned. During the September we had 30 calls, sent over 200 messages and around 40 videos. So I would say that we had a good conversation going on all the time.

During the preparation to World Cup we were able to try few more things for strength, warm ups and cool downs. The schedule was a bit tight but I think we did pretty well and find a good balance to all practices and for the rest too. The time difference didn’t effect as much to the contact as I thought it would. I didn’t have to wake up at nights to talk with Bob as I was prepared to. And of course I was happy about it. The more we talked the more we understood each-others and communication got easier and easier.

In the World Cup 2016 Bob’s goaltending was good from the beginning and got towards awesome while the tournament went forward. It was a joy to watch his games and to be a part of his team. We collaborated very intensively during the tournament and I felt his excitement and will to win. Bob was hungry and as Finnish commentator, former NHL player, Janne Niinimaa said: ”Goalie Bob is back!” and “Goalie Bob is on fire!” It was a great tournament for Bob and he got a good start for the season. Statistics at the tournament were: goals against: 2,53, Saving %: 93 %, and 3 wins, 3 losses.

After the World Cup there was time for few days rest and recover before the NHL preseason camp and exhibition games.

The short preseason started calmly with us. With that I mean that we have some routines in our collaboration so everything goes pretty smoothly. We began to concentrate to the preparation for the season for full and while I write this text, Bob is preparing for the game against Pittsburg which is the last exhibition game before the season start. Even I talked with Bob for the first time 2 months ago and met him first time 6 weeks ago, it feels like we have moved a small mountain in that time. There is only 5 days for the NHL season launch, so I will wish all the best for Bob for the season! Stay healthy! Have fun 😀

And yes, now we have a contract with Bob 😀

 

Sami Karjalainen